Yksi kirjan hurjimmista kohdista on kuvaus siitä, miten Sohlman, taitelijanimeltään Mikael Gabriel, joutui 13-vuotiaana namusedän uhriksi. Kaikki alkoi pienestä: puolituttu keski-ikäinen mies antoi kaksikymppisen, jotta poika pääsisi vaikka pizzalle.
Pian tarjolla oli suurempia seteleitä, mutta rahaa vastaan vaadittiin jo palveluksia. Mies kutsui Mikaelin ja tämän kaverin useita kertoja hotellihuoneisiin eri puolille Helsinkiä. Sohlmanin mukaan kerran mies istuutui nojatuoliin ja käski poikia painimaan sängyllä. Sitten piti ottaa paidat pois. Palkkioksi kumpikin poika sai satasen.
Kuukausien kuluessa mies antoi pojille yhteensä tuhansia euroja rahaa, Sohlman kertoo.
Lopulta pojat ymmärsivät, että miestä voisi kiristää. Pojat lähettivät tekstiviestin, jossa miehen käskettiin tuoda Malmin asemalle tuhat euroa. Muuten pojat kertoisivat miehestä vanhemmilleen tai poliisille. Ja mies toi. Sitten hän katosi.
Uutisia lukiessaan Sohlman sanoo välillä miettivänsä, miten tällaisia ja vielä raskaampia tapauksia voisi estää. Häntäkin äiti oli varoitellut namusedistä, mutta silti pojat suostuivat.
Kun poika kertoi totuuden äidilleen, tämä raivostui. Mies joutui asiasta oikeuteen.
”Mun tapauksessa tämä ei onneksi mennyt ikinä niin pitkälle, että se olisi jättänyt mitään pysyvää haittaa vaikka seksuaalisesti. Enemmän se kusi mun käsityksen siitä, mitä raha on.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti