tiistai 11. helmikuuta 2020

isäntä ja poika




Poika muisti ottaa esille mulkkunsa sekä pallinsa ennen kuin soitti Isännän ovikelloa.
Ensimmäisellä kerralla tuo homma unohtui, tai oikeastaan  se johtui tiedon puutteesta, Isäntä ei ollut muistanut kertoa ja mies oli vihainen kuin ärsytetty sonni.
Sen läksytyksen jälkeen poika oli aina muistanut vetää vetelän kalunsa ja kiinteät kulkusensa esille ennen kuin Isäntä avasi ovensa.
Isäntä kun haluaa imeä poikansa elintä velttona ja nuolla hikisiä palleja heti kun poika on astunut eteiseen.
Samalla Isäntä puhdisti kielellään poikansa peräreiän ennen kuin tämä pääsi varsinaiseen suihkuun.
Suihkun jälkeen poika ei saanut pukea mitään päälleen.
Hänen täytyi olla koko illan alasti kuin vastasyntynyt.
Isäntä tosin ei koskenut poikaan vähän aikaan, antoi pojan vartalon muhia jonkin aikaa.
Poika teki läksyjä tai pelasi peliä, tai vastaava mitä sen ikäiset pojat normaalistikin tekee.
Maaten, seisten tai istuen.
Isäntä katseli antaen silmänsä levätä kauniissa pojan vartalossa.
Kunnes arveli poikansa olevan taas valmis maisteltavaksi.
Ja niin Isäntä kutsui pojan luokseen, siis lähemmäksi.
Poika tuli välittömästi seisomaan aivan Isäntänsä eteen, hajareisin.
Niin lähelle että Isäntä saattoi haistoi pojan vartalon.
Oliko poika sittenkään vielä valmis?
Pitikö juoksuttaa poikaa ulkona?
Oliko pojan ominaistuoksuja ilmestynyt tämän kauniiseen vartaloon?
Tällä kertaa oli, sillä kesäpäivä oli ollut kuuma.
Isäntä alkoi nuolla poikaa joka paikasta.
Poika pyörii villisti Isännän ympärillä kun miehen kieli tavoitteli joka kolkkaa vartalosta.
Kainalot, napa ja peräreikä sai erityiskohtelua miehen karkeasta kielestä.
Lopuksi Isäntä otti jäykän, nuoren kyrvän suuhunsa ja alkoi varsinainen imeskely.
Joka päättyi purkaukseen.
Joka kerta.
Sitten poika pukeutui niihin likaisiin vaatteisiinsa ja lähti kotiinsa.
Isäntä oli tyytyväinen, ja niin oli poikakin.
Sanoja ei vaihdettu, ei nimiä eikä osoitteita.
Poika tosi tiesi miehen nimen ja osoitteen, olihan  se ovessa, mies ei sitä koskaan varsinaisesti antanut, eikä pyytänyt pojankaan nimeä eikä muutakaan tietoja pojasta.
Jopa ikä oli sivuseikka, kummallekin.
Kunhan Isännän ja pojan halut kohtasivat niin muusta ei niin väliä.
Kumpikin saivat mitä halusivat, oltiin tyytyväisiä.
Joskus matkalla kotiin pojan oli pakkoa metsäreitillä vähän vielä  kosketella  itseään.
Oli mukava tuntea jäykän kyrvän kireissä farkuissaan.
Ottaa sen esille ja runkata sitä ulkoilmassa.
Sitä vaan ei saanut Isännälle kertoa.
Isäntä ei olisi pitänyt siitä että se mitä miehen asunnossa juuri tehtiin  ei riittänyt pojalle.
Tai sitten mies haluaisi tulla mukaan ja tehtäisiin sitä yhdessä.
Poika runkkaisi metsäraitilla ja mies katselisi.
Totta kai haluaisi osallistua leikkiin runkkaamalla poikaa aina välillä.
Ottaa ehkä suuhun ja imeskellä sitä ulkoilmassa?
Täytyy mainita asiasta Isännälle, ehdottaa sellaista ehkä jo seuraavalla kerralla?
Jännittä jo etukäteen mitä Isäntä tuumaa ehdotuksesta jonka täytyy panna paperille sillä puhuminen Isännän luona on kielletty.
Jännittää niin että täyttyy vetää käteen.
Sammale sai maistaa tällä kertaa tuoretta pokakermaa…
 


Poika makasi Isännän isolla kulmasohvalla farkut ja paita edelleen päällään, vasen käsi tyynyn ja niskan alla, oikea rennosti sohvan selkänojan päällä.
Vasen jalka lattialla ja oikea jalka selkänojassa ilman tossuja jotka oli pudotettu lattialle aivan sohvan viereen.
Sukkien seuraksi sillä jalat ja varpaat olivat paljaat.
Isäntä häärii hänen kimpussaan.
Miehen oikea käsi hamuili pojan paidannappeja yksitellen auki vasemman huilatessa pojan lämpimässä haaroissa.
Huilatessa ja huilatessa. Mutta kuitenkin.
Paita aukeni ja Isäntä paljasti itselleen pojan kauniit nännit.
Nipisti niitä raivon vallassa, ainakin siltä pojalta tuntui se puristaminen, mutta poikahan piti siitä.
Rajusta otteista.
Isäntä repi loput paidasta housunkauluksesta ja aukaisi loput napeista.
Repi paidan pojan päältä.
Siirtyi pojan farkkujen kimppuun.
Isäntä sai ainoastaan puhua jos asiaa oli.
Poika vaikeroi jos oli aihetta.
Isäntä kourii pojan etumusta.
Sai pöksyihin liikettä.
Haisetko sieltä mies sanoi ja alkoi nuuhkia pojan etumusta.
Haisethan sinä mutta ei pahalta.
Tulet suoraan koulusta joten niin pitääkin olla.
Että haiset pojalta.
Mies avasi varmoin ottein poikansa farkkujen vetoketjun.
Pani kätensä sisälle, tunnusti että lämmintä on.
Pojan alushousut nimittäin.
Mies pystyi siinä vetämään pojan kalun kalsarien housunkauluksista esille.
Se haisi.
Ei siis tuoksunut vaan pesemättömänä löyhkäsi.
Sellaisena Isäntä nimenomaan sen halusi.
Panna suuhunsa.
Leikkiä pesukonetta.
Nuoltuaan sitä mulkkua jonkin aikaa maku muuttui.
Mies ehtii nuolla sitä terskan alta ja päältä ennen kuin sylkäisi sen liian puhtaana ulos ahneesta suustaan.
No, pallit sitten.
Vedetäänpä nekin esiin sieltä.
Muhkean täyteläiset kuten aina.
Pitihän nekin ottaa kokonaan suuhun.
Nuolla nekin puhtaaksi.
Tai ainakin puhtaammaksi.
No, entä persereikäsi?
Otetaan sulta pöksyt pois niin päästään siihen pahuksen reikään kiinni.
Pyllistä sedälle nyt oikein kunnolla.
Avaa reikäsi mestarillesi.
Entä pitkä kieleni pääsee nauttimaan pojan peräreiän hajuista ja tuoksuista.
Poika oli alasti.
Poikaa pieretti.
Oli pakko sulkea sulkijalihaksen.
Mies tunsi kielessään sen sulkemisen.
Älä sulje porttia, poika!
Pierettää, vikisee poika.
Avaa portin, poika ja anna pierun tulla!
Mies ehtii työntää kielensä syvälle reiän sisäpuolelle ennen kuin pieru singahti ulos ahdingosta.
Noin sitä pitää, lausui mies.
Jos pidättää pierun on jotakin muutakin salattavaa, tiesi jo vanha kansa.
Vain kiero ihminen pidättää pierun.
Jos tulee lisää niin anna tulla!
Minä kestän sen kuin mies!
Toista ei tullut.
Mies pesi kielellään koko pojan.
Sen jälkeen poika öljyttiin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

/juha-richter/moderni-feminismi-on-osa-ongelmaa-ei-ratkaisu/

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/juha-richter/moderni-feminismi-on-osa-ongelmaa-ei-ratkaisu/